Pidä tärkeimmät hetkesi tallessa — suunnittelemme valokuvistasi kauniin, yksilöllisen kuvakirjan

Miten säilytät valokuviasi? Kuvakirja on uuden ajan valokuva-albumi - oiva tapa pitää kuvasi tallessa, sekä samalla esillä: selailtavina ja yhdessä muisteltavina.

Kuvakirjan tekeminen voi kuitenkin olla paljon aikaa vievä ja teknisestikin haastava projekti - etkä välttämättä edes tiedä mistä aloittaa! Monet kaipaavat seesteisen kaunista lopputulosta, johon ei palveluiden valmispohjat tunnu taipuvan.

Valokuvakirjat ovat kuitenkin taianomaisia ja siksi haluammekin tarjota stressittömän vaihtoehdon kuvakirjan tekemiseen. Voit huokaista helpotuksesta, kun ainoa tehtäväsi on kuvien lähetys — me teemme loput puolestasi! Kuvakirja saapuu luoksesi valmiina selailtavaksi.

Piiiabooks-kuvakirjamme ovat yksilöllisiä, juuri sinulle tehtyjä. Näyttäviä, sohvapöydältä selailtavia. Aarteita, jotka kulkevat sukupolvelta toiselle. Vaalitaan muistojasi — kerrotaan yhdessä tärkeimmät tarinasi.

Tehkää puolestani kuvakirja!
Uuden ajan valokuva-albumit, yksilölliset kuvakirjat

Anna meidän hoitaa työ

Yksilöllinen kuvakirja

Yksilöllinen

Ei suunnittelua tai kuvien asettelua rajoittavia valmispohjia ja malleja — vaan täysin uniikki, juuri tarpeidesi mukaan suunniteltu kuvakirjakokonaisuus.

Valokuvat talteen kuvakirjoina

Huoleton

Helppo, stressitön sekä hermoja ja aikaa säästävä vaihtoehto tee-se-itse-kuvakirjapalveluille — lähetät vain kuvat ja me teemme lopun puolestasi!

Valokuvat talteen kuvakirjoina

Nautittava

Kuvakirja on saapuessaan valmiina selailtavaksi ja nautittavaksi. Lumoudu siitä itse — tai ilahduta antamalla se ainutlaatuisena lahjana!

Kuvakirjat

Piiibooks
Piiibooks
Piiibooks
Piiibooks

Aihe & teema

Valokuvakirjan aihe on rajaton! Sen voi rajata vaikka tiettyyn aiheeseen, ajanjaksoon tai henkilöihin, kuten:

  • • Vuosikirja — vuosikooste tietyn vuoden kuvista ja tapahtumista
  • • Matkakuvakirja — yhden tai useamman matkan käänteet ja muistot
  • • Elämäntarina — valokuvamuistelma henkilön (tai koko suvun) elämästä
  • • Kuvakirja juhlista — häät, valmistujaiset, konfirmaatio, syntymäpäivät, ristiäiset, baby showerit, polttarit, joulu, ...
  • • Vuosipäiväkirja — rakkaustarina koottuna yhteen, ikimuistoisimmat hetket ystävyyssuhteen varrelta
  • • Lemmikkikuvakirja — kuvat lemmikistä yksiin kansiin
  • • Kuvakirja vauvavuodesta — vauvan ensimmäinen vuosi ja ensimmäinen hymy, hammas, askeleet, ...
  • • Lapsen vuosi — vuoden hetket jaettavaksi isovanhemmille ja kummeille
  • • Kesälomakirja — parhaat kesän lomamuistot
  • • Kuvakirja harrastuksesta — jalkapallo, jääkiekko, ratsastus, keikat, ...
  • • Historiikki — talo, mökki, ...
  • • Keittokirja, Reseptikirja
  • • Portfolio, Referenssit

Sisältö

Kuvakirjaan on mahdollista lisätä kuvien ohella myös muutakin, ja yksilöllinen kuvakirjasi voikin sisältää:

  • • Digi- sekä paperikuvat
  • • Tekstit — päivämäärät, paikkojen nimet, kuvatekstit, ...
  • • Pidemmät tekstiosuudet — muistelmat, puheet, tiivistelmät tapahtuneista, ...
  • • Skannatut muistot — samoihin kansiin voi sijoittaa myös kirjeet, piirustukset, onnittelukortit, lehtileikkeet, ...
  • • Muu kuvitus — uniikit kuvituskuvat valokuvista poimituista aiheista, kartat, ...
Valokuvat kuvakirjaksi
Valokuvat talteen kuvakirjoina

Älä jätä kuviasi lojumaan vain puhelimen tai tietokoneen varaan!

Taltioidaan muistoni paperille

Hinnasto

S-koko - Yksilöllinen kuvakirja

Small

  • • Kuvia enintään: 100 kpl

  • • Koko: pysty A4 / vaaka A4
  • • Paperi: matta (170gsm)

Hinta alk. 250 €

M-koko - Yksilöllinen kuvakirja

Medium

  • • Kuvia enintään: 200 kpl

  • • Koko: pysty A4 / vaaka A4
  • • Paperi: matta (170gsm)

Hinta alk. 350 €

L-koko - Yksilöllinen kuvakirja

Large

  • • Kuvia enintään: 300 kpl

  • • Koko: pysty A4 / vaaka A4
  • • Paperi: matta (170gsm)

Hinta alk. 450 €

Muuta? Etkö löytänyt etsimääsi — Ota yhteyttä ja kerro lisää. Toteutamme myös muunlaisia kokonaisuuksia niin yksityis- kuin yritysasiakkaillekin.

Sinun, sekä vieraidesi suosikki 'coffee table book'

Tehdään kuvistani kahvipöytäkirja!
Suosikki kahvipöytäkirja, lemppari coffee table book

Näin se toimii

Vaihe 01

Täytä tarjouspyyntölomake omasta yksilöllisestä kuvakirjasi

Täytä lomake

Täytä tarjouspyyntölomake. Sen lähettämällä osoitat kiinnostuksesi oman yksilöllisen kuvakirjan tilaamiseen.

Vaihe 02

Vahvista kuvakirjatilauksesi

Vahvista tilaus

Saat sähköpostiisi lopullisen tarjouksen, jonka pohjalta voit vahvistaa tilauksesi maksamalla ennakkomaksun (50%).

Vaihe 03

Lähetä kuvakirjaasi tulevat kuvat

Lähetä kuvat

Jotta kuvakirjasi suunnittelu voi alkaa, lähetä meille vielä siihen tulevat kuvat. Ohjeet sait edellisessä vaiheessa.

Vaihe 04

Odota kuvakirjan valmistumista

Odota

Kuvakirjan suunnittelu käynnistyy — ja sinä voit huokaista helpotuksesta. Ikuisuusprojektisi etenee käsissämme, vihdoin!

Vaihe 05

Esikatsele halutessasi valmis kuvakirja

(Esikatsele)

Suunnittelun valmistuttua saat halutessasi esikatsella kuvakirjan ennen painatusta. Vaiheen voi skipata — ja pitää lopputuloksen yllätyksenä!

Vaihe 06

Kuvakirja on valmis ja saapuu luoksesi

Vastaanota

Kuvakirja saapuu luoksesi! Vaali sitä rakkaudella ja sukella elämäsi tärkeisiin hetkiin yhä uudelleen ja uudelleen sitä selailemalla.

"Olette aarteita ja pelastitte minut mitä todennäköisemmin hermoromahdukselta!"

— Asiakas, Matkakuvakirja syntymäpäivälahjaksi ystävälle

Annetaan valokuvillesi uusi elämä: esillä

Ihan mahtavaa kuulla, että sinäkin haluat antaa vaalia valokuviasi. Saamme yhdessä varmasti upean kuvakirjan aikaan!

Kuvakirjasi tilaaminen alkaa lomakkeen täyttämisellä. Sen avulla kartoitetaan toiveesi kuvakirjan suhteen.

Paluupostina saat meiltä sähköpostiisi lopullisen tarjouksen — jonka vahvistettuasi, käynnistämme kuvakirjaprojektisi!

Aloita kuvakirjatilaus

Tiesithän, että voit vaikuttaa isosti tekemällä ostoksesi pienyritykseltä? Tuet kotimaista yrittäjyyttä - ja saat hyvän mielen niin itsellesi kuin meillekin! Jokaikinen tilaus on meille iso riemun paikka ❤️

Tilaa oma Piiibooks - yksilöllinen kuvakirja